I Marsalkan pitkä tie
Loppumattomalta tuntuva rivi sotilaita asteli lumista kärrytietä kohti pohjoista. Saksalainen eversti talutti joukon puolivälissä pakkassäässä höyryävää hevostaan. Hänen perässään kulkivat everstin tavaroita kuljettavat vankkurit ja toiset kaksi tuhatta sotilasta.
Eversti osasi vähän venäjää. Rivisotilaat puhuivat siitä, mistä sotilaat aina puhuvat eli ruuasta, levosta ja lämmöstä. Marssireitti kulki jäätyneiden järvien ja kauniisti kaartuvien kukkuloiden välisessä maastossa. Eversti epäili, että hän oli marssirivistön ainoa sotilas, joka osasi nauttia maisemasta ja raikkaasta talvisäästä.
Harva saapasta toisen eteen laittava sotilas tiesi, että nyt ratkaistaan Venäjän asema pohjoisessa Euroopassa. Kaukana etelässä, Pultavan tasangoilla, tsaari Pietari I oli murskannut Kaarle XII armeijan. Pietarin suuresta voitosta on kulunut jo seitsemän vuotta, mutta taistelu sinnikästä Ruotsia vastaan jatkui.
Nyt marssirivistö suuntasi kohti pientä Kajanen kylää. Paikalliset ihmiset kutsuivat kaupunkipahasta Kajjaaniksi. Kaupunkia ja ennen kaikkea vesireittiä Oulujärvelle suojasi saareen rakennettu kivinen linna. Piskuinen varusväki oli onnistunut linnan suojissa torjumaan kaikki venäläisten hyökkäykset.
Mutta ei enää. Kenraalimajuri Tsekinin joukkoihin kuului 4000 miestä ja kolme patteria kanuunoita. Linna on lyöty viikossa, uhosi Tsekin upseereilleen. Pestin Venäjän armeijaan ottanut saksalaiseversti ei ollut asiasta niin varma. Hän oli oppinut Euroopan sotakentillä kunnioittamaan Ruotsin armeijassa palvelevia suomalaisia, joiden kotikonnuilla nyt marssittiin. Varsinkin nopeat ratsumiehet, hakkapeliitat saivat kylmän hien kenen tahansa kenraalin otsalle, joka joutui asettamaan joukkonsa noita valiojoukkoja vastaan.
* * * * *
Saksalaiseversti oli oikeassa. Kajaanin linnan piiritys jatkui jo toista kuukautta. Marsalkka ehti kiertää Kajaanin lähiseutuja. Sota oli vienyt miehet taloista. Marsalkka sai nauttia maalaisten vieraanvaraisuudesta, vaikka edustikin vihollisarmeijaa. Sotkamon kirkonkylällä sotilas teki tuttavuutta paikallisen porvarisperheen kanssa. Osa palkkarahoista jää myymälään, ja sydän suloiselle tyttärelle.
Kasakkakenraali Tsekin oli joutunut nöyryytyksekseen pyytämään lisää tykkejä ja miehiä piiritystä varten. Kenraali uhosi katkovansa kaulat koko varuskunnalta, kunhan linna vallataan.
Mutta tilanne oli huono myös linnassa. Polttopuut, ammukset ja ruoka olivat lopussa. Linnan komentaja, kapteeni Johan Henrik Fieandt suostui linnan suojiin paenneiden siviilien hartaiden pyyntöjen vuoksi esittämään Tsekinille, että he tekisivät kunniallisen antautumissopimuksen. Saksalaiseversti osallistui sopimuksen laadintaan. Ajan tavan mukaan antautumissopimus takasi Kajaanin porvareille, säätyläisille ja muille siviileille sekä sotilaille vapaan poistumisen linnasta. Sopimus vahvistettiin valoilla ja allekirjoituksilla.
Mitä seuraavaksi tapahtui, muutti saksalaiseverstin elämän. Tsekin komensi vastoin sopimusta siviilit ja sotilaat vangittaviksi. Onnettomat kajaanilaiset ryöstettiin putipuhtaaksi. Kenraali komensi henkivartiokaartinsa vetämään sapelit esiin ja katkaisemaan vangeilta kaulat.
Käskyn toteutus jäi puolitiehen, sillä saksalaiseversti astui vankien ja teloittajien väliin. Eversti kehotti Tsekiniä harkitsemaan tekoaan, sillä se oli vastoin kaikkia sodan sääntöjä. Luovun miekastani ja asemastani, jos nämä urheat sotilaat ja epäonniset siviilit teloitetaan, eversti julisti.
Kenraali nauroi ja kehotti everstin pitämään miekkansa. Sen sijaan vangit laitettiin kahleisiin ja talutettiin orjiksi Venäjälle.
* * * * *
Helmikuinen pakkasaamu Herran vuonna 1716 kummitteli loppuelämän saksalaisen ammattisotilaan mielessä. Venäjän armeijan jälkeen eversti sai kenraalin pestin Preussin kuninkaalta. Fredrik Vilhelm I oli itsevaltias, joka syyti rahaa sotalaitokselle. Venäläisarmeijassa saatujen kokemusten jälkeen kenraali teki kaikkensa valaakseen johtamiinsa joukkoihin sotilaskuria. Harjoittelu oli ankaraa. Kenraalin työtä saapui seuraamaan ulkomaisia vieraita. Pitkin Eurooppaan lähetit veivät kirjeitä, jossa kerrottiin Preussin vahvistumisesta ja uudesta preussilaisesta sotilaskurista.
Saksalainen ammattisotilas jäi eläkkeelle Preussin armeijasta täysin palvelleena marsalkkana. Hän kierteli Eurooppaa, mutta ei osannut asettua minnekään. Kotimaa Preussikin tuntui vieraalta, vaikka tuttu sotilaslaitos oli levinnyt jo siviilihallintoon. Marsalkka nautti Preussissa suurempaa arvostusta kuin hallituksen ministerit.
Tämä lienee ollut syy siihen, että hovin salaneuvos pyysi Marsalkaa illalliselle. Salaneuvos keskusteli pitkään Marsalkan kanssa Ruotsista ja Venäjästä. Fredrik Vilhelm I seuraaja, kruununprinssi Fredrik halusi nostaa Preussin Euroopan suurvallaksi ja napata Itävallalta rikkaan Sleesian maakunnan. Kruununprinssi halusi varmistua, että Ruotsi ja Venäjä pysyvät Euroopan uusjaon ulkopuolella.
Siinä missä salaneuvos ja kruununprinssi näkivät vain toteutumattomia mahdollisuuksia ja uuden suurvallan, Marsalkka näki savuavia kaupunkeja, itkeviä lapsia ja invalidisoituja sotilaita. Preussin uusi valtaeliitti ei ollut kokenut sotaa, ja heille se oli vain politiikan jatke.
Marsalkka määräsi palveluskuntansa seuraavana aamuna pakkaamaan hänen matkatavaransa. Hänen kouluttamansa Preussin armeija oli valmis, mutta taistelu Sleesiasta ei ollut enää hänen sotansa. Marsalkka päätti matkustaa niihin komeisiin maisemiin lähelle Kajaania. Siellä hänen maailmansa oli vielä ollut ehyt ja oikeudenmukainen.
